Eli huippu reissu Portugaliin!
Viime viikon lauantaina 6.4. suunnattiin lentokentälle Sashan ja yhen saksalaisen tytön, Maran, kanssa. Tai oikeastaan minä ja Sasha huurruuteltiin sinne Carlosin kyydillä ja Mara tuli myöhemmin perässä. Oltiin ihan mielissääm lähössä reissuun, jotenki tuntu erilaiselta lähteä matkustaan tällä kertaa, ku aikasemmin, ku nyt matkustettiin lentokoneella ja eri maahan. Portugalissa kohteena oli sen pääkaupunki Lissabon.
No mutta, ihan ongelmittahan me ei tietenkään päästy lähtemään, tai siis minä. Muilla ei ollut mitään ongelmia. Mentiin siihen turvatarkastushommeliin ja muut tytöt pääsi siitä suorilta menemään, mutta mulla piti laittaa tavarat toisen kerran sen läpivalasun läpi, koska läppäri piti ottaa läppärilaukusta pois. Olin jo kaikki takit ja huivit jo vetäny päälle niin piti sit riisua ne uudelleen ja viiä läppäri uudelleen läpivalasuun. Laitoin läppärilaukun siihen boksiin ja läppärin sen päälle. No, enhän minä tienny/älynny, että ne pitää eri bokseihin laittaa niin eiku kolmannen kerran viemään lpääri läpivalasuun. Sitten pääsin viimein siitä turvatarkastuksesta lähtemään. Nauratti. Niin ja läppäri oli sillä mukana, että mulla piti tarkistaa tenttipäiviä sun muita ja kirjottaa blogia Annukan vierailusta, koska en ollu aikasemmin ehtiny. Tenttipäivät on tosin edelleenkin tarkistamatta...
Seuraava ongelma tulikin sitten siinä vaiheessa, ku ois pitäny lentokoneeseen päästä. En ollu aikasemmin matkustanu EasyJetillä niin oletin, että vaikka ohjeissa sanottiin, että saa olla vaan yks käsimatkatavaralaukku niin siitä huolimatta voi olla myös läppärilaukku mukana, koska ainakin Blue1:lla lennettässä se on mahollista. Käsilaukun olin jo ovelasti piilottanu takin alle niin siitä ei ollu mitään vaivaa. Mutta mutta, eihän minua tietenkään päästetty sinne lentokoneeseen vaan ne työntekijät otti mun passin ja matkalipun ja sano, että tuu tähän takasi sitten, ku oot laittanu ton läppärin sun laukkuun. Olin ihan, että wooooot, mun matkalaukussa ei oo yhtään tilaa, koska se oli niin pieni ja olin aamulla kiireessä pakannu ja nakellu ihan sikana vaatteita sinne. Ei sitten auttanu, ku nakella muutama tavara Sashalle ja Maralle sen aidan toiselle puolen ja työntää läppärilaukku väkisin matkalaukkuun, joka ei sitten lopulta menny edes kokonaan kiinni, mutta onneksi mut sitten kuitenki päästettiin sinne koneeseen. Oikeasti, en käsitä miten kaikki tämmöset jutut tapahtuu aina mulle. Onneksi ne ei huomannu sitä mun käsilaukkuu, koska se ei ois mahtunu mitenkään yhtään minnekään.


Lento kesti jonku tunteroisen, ehkä allekin, en oo oikeen varma ku nukahin melkeen saman tien ja heräilin sopivasti sitten, ku alettiin laskeutuun Lissabonin lentokentälle. Sieltä sitten noustiin bussiin ja noin puolen tunnin päästä päästiin meidän hostelliin (kyllä, olin taas hostellissa yötä, tällä kertaa se ei tosin ollut kovin paha, vaikka saatiinki eri huone mikä meille oli luvattu, mutta it's okayy, se oli isompi. :D). Jätettiin matkalaukut sinne ja suunnattiin syömään Pizza Hutiin, joka oltiin nähty bussimatkan aikana. Syötiinki sitten oikeen kunnolla herkulliset pizzat ja tilattiin hyvät jälkkärit. I love chocolate fondue. <3 Syönnin jälkeen suunnattiin keskustaan katteleen, et mitä sieltä löyty lauantai-iltana. Matkaa meisän hostellilta keskustaan oli joku yks ja puol kilsaa eli ei paha.
Lauantai-illan aikana nähtiin jo monia paikkoja muun muassa Lissabonin pääaukio tai joku sellanen ja paikkoja, minne suunniteltiin menevämme seuraavana päivänä ja paljo paremman näkösiä miehiä, mitä Espanjassa. ;) Positiivisesti yllätti etenkin se, että Portugalissa tai ainakin Lissabonissa, kaikki osas englantia, jopa vähän vanhemmat ihmiset. Espanjassa harva ihminen puhuu englantia, ne ei vaan yksinkertasesti osaa sitä.

Käytiin illan aikana myös Tejojoella, joka laskeutuu Atlantin valtamereen. Lisabonissa itsessään ei siis voinu merta nähä, mutta kyllä me se valtameri matkan aikana kuitenki nähtiin, ku matkustettiin pikkusen matkaa kaupungin ulkopuolelle. Joen lähistöllä oli myös sellanen pikkunen koju, jossa myytiin perinteistä portugalilaista likööriä, ginginhaa, joka on tehty kirsikoista. Ostettiin sellaset ja juotiin ne semmosista pienistä sievistä suklaasta tehdyistä kupeista, jotka site lopuksi syötiin. Oli hyvää. Tällä suklaakupilla ei tosin ollut mitään tekemistä minkään perinteiden kanssa, oli vaan todettu, että suklaa on hyvää sen liköörin kanssa niin sama tehä suklaakupit, joista likööri juodaan ja sit lopuksi voi syödä sen kupin. Tai jotain. :D
Liköörimaistelun jälkeen suunnattiin hostellille, sillä aateltiin herätä seuraavana aamuna ajoissa, jotta ehitään nähä mahollisimman monia paikkoja. Yhen ja puolen kilsan aikana meille useat miehet ehti tarjota jo pilveä, kokaiinia ja seksiä. Ei voinu oikeen muuta todeta ku nou thäänks ja kipittää hirveätä vauhtia eteenpäin. Enpä oo ennen tavannu miestä, joka yrittää myydä ihteään, varsinki ku naisilla harvemmin seksistä tarvii maksaa... Tai näin minä ainaki oon käsittäny. :D

Seuraavana aamuna herättiin sit ajoissa, ei kuitenkaan niin ajoissa, ku oli ollu tarkotus, koska kaikki löi herätyskellot kiinni, mutta no pasa nada. Ilma oli aurinkoinen ja kaikilla hyvä mieli, oltiin jo edellisenä iltana kaikki ihastuttu Lissaboniin ihan totaalisesti. Käveleskeltiin ihan rauhassa keskustaan ja joku pyöräilijä pysäytti meidät, ku oltiin ottamassa kuvia ja kysy, et halutaanko, että hän ottaa meistä kuvan. Oltiin vaan, et okeeei ja naurettiin, koska myös edellisenä iltana joku mies tuli meidän luo ihan mielissään ottaan meistä kuvia. :D Käytiin syömässä aamupala jossai kahvilassa ja sit mentiin syömään mansikoita sille keskusaukiolle, tai mikä lie Praca de Rossio se nyt olikaan nimeltään. Sne jälkeen suunnattiin maurilaiseen Castelo de Sao Jorgen linnaan, josta oli aivan upeat näkymät Lissabonin kaupunkiin. Kierreltiin linnaa yllättävän pitkään, aika meni tosi nopeeta ja oli hauskaa, otettiin kaikkia ihan typeriä kuvia ja tavattiin jotain ranskalaisia miehiä, jotka oli vähän huppelissa ja yhellä oli pinkiksi lakatut kynnet. No idea why.
 |
| Chicas <3 |
 |
| Jotain pelleiltiin näiden tykkien kanssa. :D |
 |
| Hah. :D |
 |
| Portugal. <3 |
Niin ja hei, tässä vaiheessa on pakko sanoa, että oon ihan sika ylpee itestäni, koska selvisin koko reissun ilman hiuslakkaa!! Lentokoneeseen ei voinu viiä isoa hiuslakkapulloa, ja en löytäny semmosta pientä mistään, niin oli sit pakko pärjätä ilman sitä, ja en ois ikinä uskonu pystyväni siihen! Now I know nothing is impossible for me. Hah. ;)
Linnassa pyöriskelyn jälkeen halutiin mennä myös yhelle toiselle paikalle, mistä myös oli hyvät näköalat Lissaboniin ja etenki sille Tejojoelle. Se paikka oli kyllä tosin aika hankala löytää, vaan onneksi oli Mara, joka on mestarisuunnistaja. Sillä ei tarvinu ku karttaa kattoa viis sekuntia, jonka jälkeen se ties heti missä ollaan ja missä suunnassa on mikäki paikka. Eli ihan vastakohta Sashalle, joka on aina ihan hukassa. Minä oon siltä väliltä, ainaki omasta mielestä. :D
 |
| @Miradouro de Santa Luzia. |
 |
| Sasha disfruta de Lisboa. :) |
Lauantain aikana käytiin myös jossain luostarissa, Monastery of Sao Vicente de Forassa, joka oli aika karmiva paikka mun mielestä, Siellä oli ihan sika hiljasta ja osassa huoneissa oli semmosia valtavia kivisiä hauta-arkkuja, joissa luultavasti oli jotain luukasoja. Hyi. Ja sit siellä oli kaikkia maalauksia joistain munkeista, jotka tuijotti tosi syyllistävästi. Kauheeta. :D
Luostarissa kiertelyn jälkeen päätettiin ottaa ratikka takasi keskustaan, sillä Lissabonissa oli tosi paljo ratikoita, jotka oli tosi tosi vanhoja ja kai ne jotenki liitty kulttuuriin, et niitä ei edes haluta uusia. Ne oli semmosia puisia ja kolisevia, mutta koska kaikki turistit halusi niihin niin ne oli ihan täynnä. Ei siis ihan keskustaan asti jaksettu olla siellä tungoksessa, joten jäätiin pouolessa välin matkaa pois ja käveltiin loppumatka, jonka jälkeen mentiin taas ylös katteleen maisemia, tällä kertaa semmosella Santa Justa hissillä, joka on myös yks Lissabonin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Senpä jälkeen ei oikeen tehty mitään, lähettiin käveleen hiljokseen takas hostellille ja matkan varrella näin iloisen yllätyksen, sillä löysin Lapland Storen, jossa oli kaikkia Lappiin liittyviä juttuja myynnissä ja jopa täytetty poro! Hahaha, olin vaan, että nyt rakastan tätä paikkaa vieläki enemmän. :D
 |
| En tiiä mitä tämä homma oli, mut huvitti. |
 |
| Monastery of Sao Vicente de Fora. |
 |
| Santa Justa lift. |
 |
| Praca de Rossio Santa Justa hissiltä kuvattuna. |
 |
| Castelo de Sao Jorge samaiselta hissiltä kuvattuna. |
 |
| Hihihihihi. ;DD |
Maanantai aamuna herättiin taas ajoissa ja tällä kertaa lähettiin Lissabonin ulkopuolelle. Käveltiin Tejojokea pitkin rautatieasemalla, josta ostettiin liput, joilla sai matkustaa junassa koko päivän. Ensiksi mentiin semmoseen paikkaan ku Estoril, jossa nähtiin viimein se Atlantin valtameri ja siellä oli ihana ranta! Muutenki lämmintä oli joku +20 tai yli niin käveltiin paljain jaloin hiekalla ja sit istuttiin penkille ja otettiin arskaa.
Estorilin jälkeen jatkettiin junalla matkaa paikkaan nimeltä Cascais, jossa vuokrattiin pyörät sillä se oli ilmasta. Oli aivan ihana pyöräillä rantaviivaa pitkin ja katella maisemia, jotka oli liika huiput. Pysähyttiin pyörien kans jonnekki kalliolle vaan nauttiin maisemista ja sit pyöräiltiin jonnekki ravintolaan syömään. Syötiinki sitten oikeen kalliisti ja hienosti, ku oli viimenen ilta Portugalissa. Ite söin jotain kalaa, joka oli valmistettu perinteisellä portugalilaisella tavalla, en tosin muista et miten, mut oli tosi hyvää. :)
Syönnin jälkeen palautettiin pyörät ja sit oli tarkotus mennä paikkaan n imeltä Belém, mutta koska juna ei pysähtyny sille asemalle niin meni jonku aikaa ennen ku päästiin sinne ku piti junia vaihella välillä. Sitten ku päästiin Belémiin niin ilma oli jo muuttunu tosi tuuliseksi ja oli kylmä, niin käytiin vaan äkkiä kattoon nähtävyydet siellä ja sit otettiin juna takas Lissaboniin, jonka jälkeen hostelliin ja nukkumaan.
 |
| Beginning of the tutkimusmatka. |
 |
| @Estoril |
 |
| Mielissään. |
 |
| Muutki mielissään. |
 |
| @Cascais. Let's go to cycle! |
 |
| @Cascais |
 |
| @Cascais |
 |
| @Cascais |
 |
| @Cascais |
 |
| @Cascais |
 |
| @Cascais |
 |
| @Cascais |
 |
| Kovistelin. Näytin portugalilaisille who is the king! |
 |
| Ponte 25 de April -silta. @Belém |
 |
| Torre de Belém. |
 |
| Padrao dos Descobrimentos. |
Tiistai aamuna herättiin taas jälleen ajoissa, oli vielä aamupäivä aikaa nähä Lissabonia, sillä lento takasi Madridiin oli kolmen aikaan. Käytiin kävelemässä Parque Eduardo VII:ssä ja sen lähistöllä, sit käytiin hakeen matkalaukut ja otettiin bussi lentokentälle. Tällä kertaa ei muistaakseni ollu mitään ongelmia, sain jopa mahutettua kaikki tavarani läppäreineen kaikkineen matkalaukkuun ja se meni jopa kokonaan kiinni, en tiiä miten tein sen. ;o Lentokoneessa meidän takana istu joku argentiinalainen perhe, joilla oli joku about 4-5 vuotias ja ehkä noin puolen vuoden ikänen tyttö, jotka koko ajan laitto käsiä sieltä penkin välistä meidän puolelle ja jotain pelleili. Sitten se toinen tyttö laulo koko ajan mamma miaa ja sit minä alkoin laulaan sen kanssa sitä ja oi että, rakastuin niihin lapsiin ihan täysin. Meinasin jo kysyä, että haluatteko Au Pairin, mää tuun teidän perheeseen. Ne tytöt oli niin sulosia ja ne vanhemmatki oli tosi ystävällisiä. Olivat kuulemma Italiaan menossa kattomaan uutta paavia. Heh.
 |
| @Parque Eduardo VII. |
No, joka tapauksessa, voin suositella kaikille matkustamista Lissaboniin! Oli tosi kaunis kaupunki upeine maisemineen ja ihmiset oli ystävällisiä jne. Me oltas haluttu käydä vielä kaupungissa nimeltä Porto, mutta koska matkaa sinne Lissabonista on neljä tuntia niin päätettiin jättää käymättä, mutta ehkä Maran kanssa mennään sinne toukokuussa, jos varat vaan riittää. :)
Madridiin oli ihana palata, tuli taas semmonen tunne, et on menossa kotiin. Jos totta puhutaan niin tuon noin kolmen päivän aikana mulla tuli jo ikävä mun kämppiksiä ja tätä kaupunkia. Vaikka rakastuinki Lissaboniin niin tuskin mikään paikka voi viedä Madridin paikkaa mun sydämestä. I love it so much. <3
~Suvi, joka tulevaisuudessa asuu Madridissa
P.S. Lissabonissa oli ehkä maailman isoin kenkäkauppa mitä oon ikinä nähny. Siinä oli kaks kerrosta ja kenkiä enemmän ku laki sallii, en tosin voinu ostaa mitään, ku ei ois mahtunu matkalaukkuun.
 |
| Seaside kenkäkauppa. Ohh... |
P.P.S. Tähän loppuun vielä tämmösiä hienoja ajatelmia, joita näin yhessä kaupassa ja tykkäsin tosi paljo.
 |
| Story of my life. |
 |
| TRUE! |