Moikka moii
Meikä aina hyvin viikon päästä kaikista tapahtumista kirjottelen näitä juttuja tänne, mutta eipä tuolla varmaan niin väliä oo. Ja sitten aina samanlain alotan nämä tekstit niinku nyttenki.
Viime lauantaina 16.3. lähettiin ESN:n järjestämällä reissulle Valenciaan, jossa oli tämä perinteinen Las Fallas tapahtuma, josta viime kirjotuksessa muistaakseni mainihin jotain. Tällä kertaa päästiin ihan aikataulussa lähtemään niin ku oli sovittu, eli kello 8.00 suunnaattiin bussin nokka kohti Espanjan kolmanneksi suurinta kaupunkia.
Puoli tuntia jaksettiin olla rauhallisesti, mutta sitten päätettiin, että nyt on aika alottaa drinkkien sekottelu ja kaikki avasi pullosa ja otti repuistaan esille kertakäyttömukinsa ja sitten me ryypättiin. Ja ryypättiinki sitten oikeen kunnolla. Ihan antaumuksella myös vesipyssyistä teguilaa ammuttiin toisten suuhun ja sehän oli hauskaa. Juotiin vielä päälle vodkaa ja punkkua. Hauska loppuki sitten parin tunnin jälkeen siihen, kun yks amerikkalainen päättikin, että hän ei mahassaan tämmösiä juomia pidä ja okseni oikeen kaarella minun kämppiksen Mauron päälle. Sillä oikeen silmälaseista tippasi semmosta ihanan punaviinin värjäämää mahanestettä, paita oli ihan punasten oksopaakkujen peitossa ja housutkaan ei säästyny. Vaan kaikkein pahiten varmaan vahingoittu ikkuna. Minun mielestä se näytti ihan siltä, niinku jotaki ois ammuttu päähän ja aivot ois levähtäny siihen ikkunalle, hyi s**tana. Vaan ei ikkuna ja Mauro olleet ainoat, jotka joutu tämän punaisen viinioksennuksen uhriksi. En ymmärrä miten se sillain pysty oksentaan, mutta kai se piti kättä suunsa eessä niin se yrjö levis kaikkialle. Minunkin rakkaalle takilleni, joka seikkailee jokaisessa espanjassa otetussa kuvassa, lennähti muutama punainen kauneuspilkku. Hyi. Ja kädelle. Hyi.
Vaan ei se hauskanpito oikeasti loppunu siihen, se oli loppupeleissä aika hauskaa, kyllä se 10 minuutin päästä nauratti ja joka päivä se vaan alkaa naurattaan enemmän, oli se jotenki niin huvittava tilanne loppuusa. :D
No mutta, ryyppääminenhän sitten vaan jatku ja jatku kunnes oltiinki yhtäkkiä Valenciassa ja mulla oli niiiiin hirveä vessahätä, että suoraan bussista juoksin johonki kahvilaan helpottamaan oloani. Se tästä tärkeästä informaatiosta. Sitten lähettiinki kulkeutumaan jonnekki suuntaan, en tiiä minne, mutta kohan kulettiin ja käveltiin, välillä vähä lujempaa ja välillä vähä hittaampaa ku se koko kaupunki oli niin täynnä ihmisiä, että tuntu että hukkuu sinne. Ja hyvä oli välillä aina miettiä, että missäköhän se ja missäköhän seki on ku ite on niin pieni niin ei voi oikeen kenenkään päitten yli kurkkia. :D Yritin minä samalla kaupungista jottai kuvia ottaa, mutta olin jo sillon sen verran huppelissa, että ei niistä mittään tullu.
Noooo, sitten lähettiin syömään johonki paikkaan, jossa muka piti olla paellaa kaikille yms. mutta mitästä kakkaa. Paella loppu kesken ja sit saatiin tilalle jotain hurjia ranskiksia ja nugetteja. Vedettiin ne kuitenki naamaan, ku oli ilmasta ja sitten lähettiin Burger Kingiin. Eli samalla linjalle jatkettiin ku muillaki reissuilla. :D Niin ja btw, oli ihan sika lämmin (ja minä silti uhmakkaasti kävelin talvitakki päälläni) aurinko paisto ja oli kyllä niin nättiä. :)
Ruokailun jälkeen käveltiin siis jonnekki, mitään hajua minne, nähtiin tuttuja istumassa ruoholla ja liityttiin seuraan ja sitten tehtiin vähä lissää paukkuja. Ja juotiin salmaria. <3 Ja otettiin kuvia ja juteltiin.
Ja en minä oikeen tiiä, oli ihan sika sekava päivä, en tiiä missä järjestyksessä asioita on tapahtunu ja miten oon aina päätyny jonnekki eri paikkaan. Yhessä välissä käveltiin jossai kaduilla ja minä huutelin mielissäni johonki mikrofoniin (Jorkke Airaksinen -pelleilyt Espanjassa, CHECK) ja kannoin tequila pulloa hupussani ja yhessä välissä sitä perhana tequilaa ammuttiin minun silmään niin siinä sitten piti vessa ettiä ja lähteä puhistaan. Kivasti punotti ja turvotti, muutenki näytin niin hehkeältä. :D
Jossai välissä hengailin joittenki ihan randomien kanssa, jonku suomalaisen ja tais olla joku sen kaveri ja kävin niiden kanssa kaupassa (???) :D ja sitten jossai välin oltiin hirveällä lössillä jollai torilla ja taas sikana kuvia ja sekoilua ja jottai ja yhessä välissä oli taas ne hiton ostoskärryt täynnä viinaa kehissä jossai eri paikassa. Ja sitten jossain välissä oli ihan sika iso ilotulitus, ehkä kaunein ikinä näkemäni ilotulitus, joka kesti valehtelematta jonku puol tuntia. Sitten myös eksyttiin ja syötiin jotain hodareita kadulla, kunnes tajuttiin, että nyt pitää lähtee käveleen bussille ja kyllähän me käveltiin vaan oli kyllä ihan sika kauas tapaamispaikka laitettu! En tiiä mikä järki siinäki, känniset ihmiset ettii tuntemattomassa kaupungissa bussia kahen kilometrin päässä paikasta, jossa itseasiassa ollaan oltu koko päivä/yö. Tapaamisaika oli 4:30 eli bussiin ois pitäny lähtee viideltä vaan joo, siellä me ootettii bussia johonki kuuteen tai yliki ja mietittiin, että mitä täällä tapahtuu.
Ja tapahtuki semmosta, että kaks koordinaattoria oli lähteny kolmella puolityhjällä bussilla takasi kohti Madridia ja jättäny muut sinne. Oli muuten hiemna vihasta porukkaa ja tähänkää päivään mennessä ei oo tullu kunnon selitystä tapahtuneelle. Sama kaava aina nuilla ESN:n reissulla, että ollaan myöhässä kaikesta ja kaikki menee läskiksi lopussa, mutta toisaalta, aina meillä on kaikesta huolimatta ollu ihan sika kivvaa. :)
Sunnuntai päivä meniki sitten kokonaan nukkuessa vuorokauden rälläämisen jälkeen. Maanantai oli vappaa niin tehtiin yhtä ryhmätyötä koko aamu ja päivä ja sitten iltasemmalla lähettiin käymään Casa de Campossa Sashan ja sen venäläisen kaverin Iran kanssa, joka oli täällä viikon vierailemassa. :) Casa de Campo oli tosi nätti paikka, sellanen metsäalue tai joku semmonen Madridissa ja sitten siellä oli myös eläinpuisto ja huvipuisto ja jotain muuta, joissa ei kylläkään käyty. Kohan vaan käveleskeltiin ja naatittiin. :)
| Casa de Campo. |
| Casa de Campo. |
| Casa de Campo. |
| Casa de Campo. |
Valencian jälkeinen viikko menny muutenki aika rauhallisesti, oon käyny jopa koulussa eevrideii (ja sain selville, että feilasin sen minun eka tentin, hyvä minä!! :D ja tiputin iPhonen vessanpönttöön, mutta se toimii <3) ja torstai iltana sitten kävin kattomassa Flamenco esitystä. Pitihän se semmosessaki kävästä, ku kuitenki on espanjalaista kulttuuria vaan en kyllä ehkä toista kertaa menisi.
Noh, huomenna elikkä siis oikeastaan jo tänään lähen Baski maahan Pohjois-Espanjaan. Huiii, jännittää, koska lähen sinne periaatteessa ihan yksin! BeMadridin järjestämä reissu ja yks bussillinen porukkaa lähössä, mutta ei ketään kenet minä tunnen. Vaan en voinu missata tilaisuutta käydä siellä niin aattelin, että kyllähän sitä yksinki voi lähteä ja varmasti taas tutustuu uusiin ihmisiin niin tuskin kuitenkaan ihan alone joutuu olemaan. Ainaki hope so. Reissu kestää kolme yötä ja takas tulen maanantaina ja sitten tiistaina pittää siivota tätä rytöläjäkämppää koska sitten jo keskiviikkona Annukka on täällä!! Niin ja meillä alkaa huomenna viikon mittanen pääsiäisloma. Jeij! :)
Hasta luego!
Nyt en enää ihmettele, miksi et vastannu lauantaina viesteihin!! ;DDD <3
VastaaPoistaNiin anteeksi mihin viesteihin? :D
Poista