perjantai 15. maaliskuuta 2013

Toledo, Rastro, GOOD NEWS etc.

Hola chicos!

Viime lauantaina 9.3. lähettiin Sashan kanssa Be Madridin järjestämällä reissulle Toledoon, joka sijaitsee Kastilia- la Manchan itsehallintoalueella ja on itseasiassa sen pääkaupunki. (Uutena tavotteena vierailla kaikilla itsehallintoalueilla, done 5/17, tai oikeastaan 6/17, koska Kanariansaaret, jossa kävin pari vuotta sitten.) Matka kesti tunteroisen ja tällä kertaa reissulla ei ollu mukana ketään tuttuja niin vähän niinku aikasemmillakin reissuilla, taas pääsi tutustumaan moniin uusiin ihmisiin. :)

Kaupunki oli älyttömän kaunis, ehkä kaunein paikka, missä on tähän mennessä vieraillu, mutta toisaalta myös aika erikoinen, koska kyseisen kaupungin historian takia suurin osa rakennuksista on säilytetty entisellään, niin tuntu ihan siltä, ku ois matkannu ajassa taaksepäin jonnekki keskiajalle. Kaupungissa on satojen vuosien saatossa asunu roomalaisia, visigootteja (mitä lie nyt ovatkaan, mutta näin sanoo wikipedia ja näin sano myös meidän kaupunkiopas :D), maurilaisia, kristittyjä ja mitäköhän vielä. No, mutta joka tappauksessa. Meillä oli siis kaupunkikierros, jonka piti erittäin mukava naikkonen ja kierroksen jälkeen oli tunteroinen aikaa shoppailla niin ostettiin sitten jotain matkamuistoja tyyliin magneetteja ym. Sen jälkeen mentiin tapasbaariin kaljalle ja syömään ja viettämään iltaa, jonka jälkeen lähettiin sitten takasi kotiin Madridiin. Pitkän päivän ja parin kaljan jälkeen nukutti niin mukavasti, että nukahin samantien ja heräsin vasta Madridissa.

Toledo. 




Goottilainen katdraali. Jee.


Parilla.
Sunnuntaiaamuna lähettiin käymään Rastrossa. Vihdoin ja viimein! Ollaan jo yli kuukauden ajan joka lauantai sanottu, että huomenna me mennään rastroon oli mikä oli, mutta ikinä ei olla selvitty, koska ei oo jaksanu herätä! Mutta nyt jakso, ku ei oltu ulkona tuollon lauantaina. :D Rastro on siis semmonen tori/ulkoilma marketti (miksi näitä sanotaan??), joka on yhellä kadulla joka sunnuntai aamu ysistä iltapäivä kolmeen. Siellä on satoja eri kojuja, joissa myydään koruja, vaatteita, tauluja, käsitöitä, matkamuistoja, kenkiä ja vähän kaikkea muuta. Ja kaikki tosi halvalla. Ostin itelle mukavat olohousut ja nahkatakkiliivin ja kaks paria kenkiä. Ja on muuten hienot kengät, MUTTA olin niin tohkeissaan ku älysin, että yks kenkäpari maksaa vaan kolme euroa, että menin ihan sekasi ja kokkeilin kenkiä tietenki tuohon väärään jalkaan (eli pienempään, koska minun jalathan on eri kokoset -.-), että sitten ku tulin kämpille ja yritin tunkea sitä toista kenkää jalkaa niin tajusin, että voi hitto, enpä minä voi näitä pittää. Olin jo ihan ehtiny rakastua nuihin korkkareihin, oikeen mustat ja harmaat ostin. Että jos jollain on 37 jalka ja haluaa 3 euron korkkarit, jotka on muuten älyhienot, niin voin vaikka matkamuistoksi tuoda täältä. ;)

Joku puttiikki vaan.


HEH.
HOLA!
Mun sydän särkyy ku ajattelenki, etten ikinä voi pitää näitä! :(

Sunnuntai-ilta meniki sitten tämän koulun ensimmäiseen tenttiin lukiessa, joka oli heti maanantaina. Vähän kyllä jännitti, että miten se menee, ku en oo ennen opiskellu enkuksi, niin aika paljo uutta sanastoa mitä pitää opetella, mutta enköhän minä sen läpi päässy. Ainaki semmonen tunne jäi, mutta eihän sitä koskaan tiiä. :p

Maanantaista sitten en oikeen muuta muista ku sen, että oli se tentti ja sitten, että illalla mentiin Independance clubille Harlem Shakeen. Jee. Eipä se kyllä oikeen mukavaa ollu, ku oli ihan selvinpäin, mutta noo, olipahan ainaki syy lähteä aikaste kottiin niin selvis seuraavana päivänä kouluunki. Vaikkakaan, kun menin koululle niin en löytäny luokkaa minne mennä niin lähin poisa sieltä ja meninki sen sijaan Suomen lähetystöön, koska mun uus passi oli tullu! Ja on muuten nyt eri hieno passi, ei monella oo samanlaista. Oikeen lumihiutaileita ja elläimiä ja kaikkia ja myöntäjä Madridin Suomen suurlähetystö. Hihihii. Ja sitten ku tulin kämpille niin postiluukkuun oli tipahtanu uus Visa Electron, KELA-kortti ja EU:n terveydenhuoltokortti. Kiitos mamalle u lähetti. :) Ja päivä sen ku parani! Menin käymään kaupassa ja sitten huomasin, että Annukka oli yrittäny soittaa ja soitin sille sit takasi niin tämä tuumasi, että hän oli justiin varannu lentoliput Madridiin! Olin liika mielissään ja oon vieläki! Kaks viikkoa niin my dear friend will be here ! <33

Harlem Shakeeee.
Keskiviikosta ei oo mitään kerrottavaa, muistaakseni nukuin vaan koko päivän. Eiku enpäs nukkunukkaan! Luin taas tenttiin, koska tänään perjantaina meillä oli peräti kaks tenttiä yhelle helkkarin ärsyttävällä opettajalle ja vielä semmosista aineista, joista ei oo yhtään mittään hyötyä! Luin sitten koko päivän ja sitten iltasella lähin käymään yhen saksalaisen tytön synttäripirskeissä moikkaamassa ihmisiä ja sit tulin taas ajoissa kämpille nukkumaan. Torstaina jatkoin tentteihin lukemista, mutta siihen toiseen en kyllä jaksanu panostaa yhtään ku oli niin hirveätä shaissea. Ja koska Sashan kaveri Venäjältä tuli tänne niin lähin niiden kanssa käymään El Tigressä, joka on semmonen paikka, että ku ostat yhen juoman sieltä niin samalla hinnalla ne tuo hirveän kasan tapaksia pöytään niin saa syyä niin paljo ku napa vettää. Siitä sitten lähettiin Commoon ja kuten varmaan facesta on voinu lukea niin siellä oli Real Madridin maalivahti Iker Casillas, jota en ois kyllä tajunnu jos joku ei ois mulle asiasta maininnu. Ja muutenki ekan puolen tunnin ajan luulin jottai toista tyyppiä siksi maalivahiksi ku sillä oli samanlainen paita, kunnes joku sitten korjasi tämän hirveän virheen. Pitäshän nyt nämä jalkapalloilijat tunnistaa, ilmeisesti. :DD

Tänään oli sitten ne kaks tenttiä, toisen mielestäni läpäsin, mutta toisen feilasin ihan täysin. Ikinä ei oo etteeni tullu semmosta tenttiä, että en ois osannu yhteenkään kysymykseen vastata, mutta nyt tuli. Vaan nooo, onhan ne uusinnat keksitty, onpa mulla aikaa. :D Ja muutenki ei voi masentua ku aurinko paistaa ja on lämmin, ja työmiehet näköjään lopettaa hommat tässä rakennuksessa niin enää ei tarvi joka aamu herätä hirveään paukkeeseen ja jytinään ja "JORGEEE" nimen kuulemiseen ja sen lisäksi nyt voi olla parvekkeella, ku ne on sen eestä ottanu jottai härpäkkeitä ja kaiteita pois. :) Life is good. Varsinki ku tietää, että on tulossa huippuviikonloppu. Huomenna nimittäin lähetään Valenciaan Las Fallas tapahtumaan joka on joku perinteinen juhla, josta en sen tarkemmin tiiä, mutta kuulostaa siltä, että puoli Madridia on menossa sinne ja muutenki puoli Espanjaa. Meidän koulusta lähössä kolme bussia ja Be Madridin mukana on kuulemma lähössä 600 ihmistä ja muutenki koko tapahtumaan odotetaan 50 000 ihmistä. Should be fun, again! :) Jaaaa maanantaina on taas jokin virallinen vapaapäivä, että on sitten pidennetty viikonloppu. Me so happy!

Eipä muuta tällä kertaa, seuraava päivitys tulossa sitten tuosta Las Fallas tapahtumasta.

<3:llä Suvi

P.S. ANNUKKA EN MALTA OOTTAA, ETTÄ TUUT TÄNNE! MEILLÄ TULLEE OLEEN NIIIIN HAUSKAA, I KNOW! <3 :)

P.P.S. Niiin ja minun rakas siskoni lähetti minulle tässä yks päivä paketin, sillonki olin niiiiin niiiin onnellinen, että hymy ulotti korviin asti koko loppupäivän! Ja eilen kävin juoksemassa Retirossa ja oli kyllä nättiä. :)

NAM! <3
Lenkkelemässä Retirossa. :)



P.P.P.S. Pakko vielä laittaa todisteita siitä, että OLEN KÄYNYT KOULUSSA!! :DD Otin jopa kuvia siitä, meillä ku on niin hieno ja upea koulu, josta en ikinä löydä oikeaa luokkaa, vaikka mulla on tunteja vaan kahessa eri luokassa, jotka on kummatki ekassa kerroksessa. :D Ja pihalla kasvaa palmuja. Hih. :))

Campus Vicalvaro.
Vaikutan hyvin kiinnostuneelta.
Okke moi!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti